KUKA OLEN

JAANA HAKALA

MINUN VISIONI

MUUTOS ALKAA SISÄLTÄPÄIN

Ihmiset voivat elää rauhassa. Rauhassa itsensä kanssa, rauhassa muiden kanssa, rauhassa luonnon ja planeetan kanssa. Siinä rauhassa toimimme luonnollisesti yhteisen hyvän eteen. Erillisyydestä kumpuavalle itsekkyydelle ja taistelulle ei ole tarvetta.

Uskon, että se on mahdollista. Ja jotta se olisi mahdollista, pitää ihmisten tietoisuuden muuttua. Se muuttuu yksi ihminen kerrallaan, sisältäpäin.

Se, mitä on sisäpuolella, heijastuu ulkopuolelle. Rauha alkaa sisältäsi.

TARKOITUKSENI

Sisäisen rauhan harjoittaminen on hyvin merkityksellinen asia ihmisen onnellisuuden kannalta. Rauhan solmiminen kehon ja mielen välille, tunteen ja järjen välille, persoonan eri osien välille tai fyysisen ja henkisen välille muuttaa elämäsi syvällä ja kestävällä tavalla.

Tämä rauha ei ole yksi yksittäinen tapahtuma tai jotakin, mikä saavutetaan, ja sitten siirrytään seuraavaa tavoitetta kohti. Sisäistä rauhaa, mindfulnessia, tietoista läsnäoloa, harjoitetaan koko ajan. Hetki hetkeltä.

Se on aina uusi valinta. Jokaisessa hetkessä.

Tässä haluan auttaa omilla taidoillani ja työkaluillani.

PERIAATTEENI

Elän elämääni ja teen työtäni tiettyjen periaatteiden puitteissa. Näitä periaatteita voidaan myös arvoiksi kutsua.

YKSEYS

Jollakin tasolla olemme kaikki yhtä. Tulemme samasta lähteestä ja palaamme samaan lähteeseen. Siltä pohjalta yritän kohdata elämän ja ihmiset.

EHEYS

Näiltä samoilta ykseyden tasoilta löytyy myös eheys. Jokaisesta meistä. Huolimatta historiastamme, huolimatta siitä, kuinka pahoja haavoja olemme elämän myrskyissä saaneet. On olemassa jotain syvempää kuin haavamme ja ehdollistumisemme. Jotain, mikä on täydellisen ehjä ja vahingoittumaton.

YHTEYS

Tähän eheyteen on myös olemassa yhteys. Tai oikeastaan, se OLET sinä. Sinun ei tarvitse korjata tai kehittää itseäsi saavuttaaksesi sen. Se ei ole mikään tila, jonne mennään ja josta tullaan pois. Se on ehdoton. Ja ehdottomasti olemassa, uskoit siihen tahi et.

TASAPAINO

Kaikki olemassaoleva pyrkii koko ajan kohti tasapainoa. Keho ja mieli korjaa ja uudistaa itseänsä. Kaaokselta näyttävä on menossa kohti tasapainoa ja terveyttä, vaikka se tuntuu joskus vaikealta uskoa.

MYÖTÄTUNTO

Myötätunto parantaa. Koskaan emme voi tietää, mitä kenenkin repussa on. Myötätunto itseä kohtaan on se happinaamari, joka tarvitaan, jotta sitten voimme ulottaa myötätuntoa myös muille.

Créer une ligne verticale

If in our daily life we can smile, if we can be peaceful and happy, not only we, but everyone will profit from it. This is the most basic kind of peace work.
– THICH NHAT HANH

MINUN TARINANI

KUKA OLEN

Opettajani antoi minulle kerran neuvon: ’Be nobody and shine.’


Virittäydy siihen hetken ajan itsessäsi.


Be nobody…


…and shine.


Huomaatko äärettömyyden? Hiljaisuuden? Tyhjän tilan?

Jotain tarinaa historiastani voisin kuitenkin avata. Lähes 20 vuotta työskentelin it-alalla ja monta vuotta erilaisissa esimies- ja johtotehtävissä. Keikuin säännöllisesti burnoutin rajamailla, kunnes lopulta repäisin itseni irti työstäni ja koko oravanpyörästä.

Siitä alkoi hyvinvointiyrittäjyys. Näistä kokemuksistani ammennan edelleen työssäni, vaikka tämän ajan työelämä onkin muuttunut. Meditaatio ja mindfulness sekä joogan välineet ovat auttaneet minua kohti tasapainoa ja sitä kaikkea haluan jakaa eteenpäin.

Henkisistä asioista olen ollut kiinnostunut koko aikuisikäni, ja olen käynyt voimakkaan etsintävaiheen läpi. Henkisyyden muotoja ja tietoisuuden ilmauksia tutkiessani palasin uudelleen ja uudelleen kehoon ja sen merkitykseen kaikessa.

Kehon syvä tiedostaminen ja kuuleminen on väkevä väline niin terveyden, tasapainoisen mielen kuin henkisen avautumisenkin kannalta. Puhumme todellakin sielun temppelistä. Kehon aistiminen sisältäpäin on yksinkertainen ja niin voimallinen tapa palata itseen, tähän ja nyt. Elämän voi kokea suoraan aistien kautta, ei pelkästään ajatusten kautta.

KOULUTUS

Peruskoulutukseltani olen filosofian maisteri ja koulutettu hieroja.

Täydentäviä koulutuksiani:

– Vuonna 2005 Integratiivisen joogan ohjaajaopinnot, Integrative Yoga Therapy

– Vuonna 2007 terveydenhuollon perusopinnot Tampereen terveydenhuolto-oppilaitoksessa

– Vuonna 2008 valmistuin koulutetuksi hierojaksi (virallinen terveydenhuollon ammattinimike), Ammattiopisto Luovi

– Vuonna 2009-2011 Kalevalaisen jäsenkorjauksen koulutus

– Vuonna 2011-2012 Manuaalisen selkäterapian koulutus, Tapio Piiroinen

– Vuosina 2010-2013 Perinteisen Kiinalaisen Lääketieteen koulutus, Esa Hallamäki

– Vuonna 2013 Selkärangan mobilisointikurssi, Lahden Hierojakoulu

– Vuonna 2014 Triggerpistekurssi, Lahden Hierojakoulu

– Vuonna 2017-2018 Horstmann-tekniikan koulutus

– Vuonna 2020-2021 Kraniosakraaliterapian koulutus, Taru Heinilä

– Vuonna 2019-2022 Biodynaamisen kraniosakraaliterapian koulutus, Agàta Holliger

– Vuonna 2022 Breath of Life of the Heart, Biodynaamisen kraniosakraaliterapian jatkokoulutus, Agàta Holliger

HENKISET KOULUTUKSET

Lukematon määrä erilaisia lyhytkursseja (Advaita, Buddhalaisuus, Nonduaalinen tantra, Mindfulness, Emergence-process, Voice Dialogue, erilaisia traumakursseja, Enneagrammi ja monia Diamond Approach-kursseja jne).

Erikseen maininnan ansaitsee Georgi Y. Johnson ja Bart ten Berge, joiden johdolla opiskelen Nonduaalista terapiaa sekä Spirituaalista psykologiaa. Koulutus kestää kokonaisuudessaan 7 vuotta.

Social Sharing Sidebar Example

Energiapaja


Koulutettu hieroja Jaana Hakala

  • Tesomajärvenkatu 4 F 87, Tampere

© Energiapaja

Social Media Icons
Social Media Icons